Hattuvaara – Suomen itäisin kylä

Itäpiste VirmajärvelläMakkolan museotila sijaitsee Hattuvaaran kylässä, joka kuuluu Ilomantsin kuntaan. Hattuvaara on Suomen ja samalla manner-EU:n itäisin kylä.

EU:n itäisin piste Hattuvaarassa Virmajärvellä on suosittu vierailu- ja retkikohde. Itäpisteelle on matkaa kylän keskustasta n. 18 km.

Itäpisteellä saa nykyään vierailla ilman rajavyöhykelupaa. Vapaa liikkuminen koskee vain Itäpisteellä vierailua ja mahdollista kahvitteluhetkeä Karhunkämmenen luppotuvalla.
   
Euroopan vanhin edelleen käytössä oleva ortodoksinen tsasouna

Hattuvaarassa on ollut asutusta 1600-luvulta lähtien. Kylässä on läntisen Euroopan vanhin ortodoksinen edelleen käytössä oleva tsasouna, joka on rakennettu 1790-luvulla. Hattuvaaran tsasouna on myös ainoa Suomen puolella oleva karjalaistyylinen vanha tsasouna, joka kuin ihmeen kaupalla säästyi tuhoutumiselta myös sota-aikana. Tsasounan yhteydessä on vanha kalmisto.

Hattuvaaran tsasounaTsasouna on avoinna yleisölle kesäisin juhannuksesta heinäkuun loppuun.

Petrun Praasniekka kuuluu tärkeänä osana Hattuvaaran kesään. Petrun päivänä 29. kesäkuuta tsasounalla vietettävä perinteinen ortodoksinen juhla kokoaa Hattuvaaraan laajalti juhlaväkeä.
   
Runon ja rajan kylä

Kylän historiaan kuuluvat runonlaulajat, joita Hattuvaarassa on elänyt useita. Heistä tunnetuin on vuosina 1781–1846 elänyt Arhippa Buruskainen, jonka muistokivi on Hattuvaaran tsasounan pihapiirissä.

Hattuvaaran kylän läpi kulkeva tie on osa Itä-Suomen matkailureittiä, Runon ja rajan tietä.
   
Sodasta rauhaan – sotamuistomerkit Hattuvaarassa

Hattuvaaran taistelumuistomerkitHattuvaaran kylä oli merkittävässä roolissa, kun Suomi taisteli itsenäisyydestään. Suomen kohtalonhetket ajoittuivat jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944 Ilomantsiin. Pitäjän itäosissa käytiin tuolloin kiivas torjuntataistelu, jossa kaksi neuvostodivisioonaa pysäytettiin, paloiteltiin motteihin ja lyötiin lähes täydellisesti.

Hattuvaara kytkeytyy tähän taisteluun vihollisen hyökätessä 27. heinäkuuta kylään ja uhatessa torjuntataisteluun valmistautuvan Ryhmä Raappanan selustaa.

Kahden HRR:n eskadroonan voimin suoritettu koukkaus kylän eteläpuolelta Pitkähuuhdan kautta yllätti vihollisen ja tuhosi sen pääosat katkomalla tien Tiittasen talon itäpuolelta ja Kiukkoistenkankaan kohdalta.

Hattuvaaran taisteluihin osallistuneet joukko-osastojen veteraanit ja heidän perinnejärjestönsä ovat pystyttäneet taistelumuistomerkkejä taistelupaikoille eri puolilla Hattuvaaraa.

Taisteluista kertoo myös Taistelijan taival, joka on taistelumaastoon viitoitettu 1,5 km pituinen polku. Sen varteen sijoitetuissa tauluissa kerrotaan taistelun vaiheista ja yksittäisistä tapahtumista. Polun ovat rakentaneet v. 1994 taisteluun osallistuneet veteraanit yhdessä Hattuvaaran kylän asukkaiden kanssa.

Taistelijan TaloHattuvaaran taistelujen muistojuhlaa vietetään vuosittain heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kaikilla avointa muistojuhlaa ovat useina vuosina kunnioittaneet läsnäolollaan Hattuvaarassa taistelleet sotaveteraanit ja heidän jälkipolvensa sekä Hämeen Ratsurykmentti juhlallisuuksineen. Kaksipäiväiseen juhlaan kuuluu lauantaipäivän juhlaohjelman lisäksi veljesilta sekä illanvietto Taistelijan Talolla sekä sunnuntai aamuna tapahtuvat perinteiset kunnianosoitukset ja seppeleiden laskut muistomerkeillä.
   
Taistelijan talo on rakennettu sotaveteraanien kunniaksi

Vuonna 1988 valmistunut Taistelijan Talo on rakennettu kunnianosoitukseksi sotiemme veteraaneille – niille miehille ja naisille, jotka pelastivat Suomen itsenäisyyden ja jälleenrakensivat maan. Rakennukset, näyttelyt ja esineistö kertovat sotiemme ajasta sekä siitä uhrautuvasta työstä ja taistelusta, jota sota-ajan ihmiset joutuivat itsenäisyytemme säilyttämiseksi tekemään.

Matkailijalle Taistelijan Talo on myös levähdys- ja ruokapaikka, jota ympäröivä kaunis karjalaiskylä ja puhdas erämaaluonto tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen ja luonnonrauhaan.

Taistelijan Talo: Lotta näyttelyTalon palveluihin kuuluvat
– ravintolapalvelut, A-oikeudet, aurinkoinen kesäterassi
– sotahistorialliset näyttelyt ulko- ja sisätiloissa
– kokouspalvelut ja saunatilat
– asuntovaunupaikkoja pihalla

Lisätietoja: Taistelijan talo
   
Kylän palvelut

Majoitusta Hattuvaarassa tarjoaa Arhipan Pirtti, katso lisätietoja

Hattuvaaran kyläkauppa on tällä hetkellä suljettu ja odottelee uutta kauppiasta.

Kyläyhdistys ylläpitää kirpputoria Pikku-Makkolassa, opasteet kylällä