Tervetuloa Makkolan museotilalle!
Ilomantsin Hattuvaarassa sijaitseva Makkolan museotila on rakennettu pääosin 1800-luvun alussa. Makkola henkii paitsi historiaa, myös jännittäviä tarinoita – ovathan sen seinien sisällä pitäneet sota-aikana majaa mm. legendaarinen kapteeni Lauri Törni sekä hänen ”osasto Törninsä” miehet, joihin kuului myös tuleva tasavallan presidentti Mauno Koivisto.
Ilomantsin Museoseura ry vuokrasi tilan 2003 pelastaakseen historiallisesti arvokkaat rakennukset ja entisöidäkseen ne matkailukohteeksi.
Tilan historia ulottuu ainakin 1800-luvun alkuun
Makkolan museotilan rakennukset on rakennettu pääosin 1800-luvulla. Vanha pirtti eli päärakennuksen vanha tupa on valmistunut alunperin 1812.
Aluperäinen tila sijaitsi taempana mäellä. Sen päärakennus on perimätiedon mukaan ollut paljon suurempi kuin nykyinen päärakennus. Tila kuitenkin tuhoutui Hattuvaaran kylän tulipalossa 1900-luvun alussa, jonka jälkeen se uudelleenrakennettiin nykyiselle paikalleen. Suvun omistamat rakennukset siirrettiin paikalle muualta.
Päärakennus laajennettiin nykyiselleen 1900-luvun alkupuolella, yläkerran ikkunanpielestä löytyy vuosiluku 1937.
Tila on ollut Hoskosten suvun hallussa ja se tunnetaankin myös nimellä Hoskola sekä kartoissa edelleen nimellä Mikkola, vanhoissa kartoissa nimellä Kirilä. Makkola lienee kuitenkin tilan alkuperäinen nimi ja museotila onkin ristitty tämän mukaan Makkolan museotilaksi.
Makkola oli vauras ja merkittävä tila 1930–40-luvulla
Nykypaikallaan historissa tila on ollut suurimmillaan 1930–40-luvulla ennen sotia, jolloin sitä asutti kolme sukupolvea: vanhapari Mikko ja Maria Hoskonen sekä heidän neljä poikaansa perheineen. Pariskunnan kuudesta lapsesta heidän kaksi tytärtään olivat tuolloin muuttaneet pois Makkolasta aviomiestensä kotitiloille.
1900-luvun alkupuolella tila oli kooltaan merkittävä ja vauras. Siellä oli mm. kylän ainoa puimakone, joka kiersi puimassa muidenkin tilojen viljat. Kylän ensimmäinen puinen ”vesijohto” kuljetti veden kaivolta pihaan asti. Lehmiä oli toistakymmentä, hevosiakin useita, kuten myös lampaita.
Makkola on aina tarjonnut kulkijalle jotain. Monet 1930–40-lukujen koululaiset, jotka tulivat kauempaa, pysähtyivät koulumatkallaan Makkolaan lepäämään ja syömään. Talvisin savottamiehet saivat Makkolasta evästä ja yösijan. Vanhan emännän Marian sympaattisuus oli tukipilari pitämään suuren perheen sovussa ja koossa, lämpöä ja tarjottavaa riitti vieraillekin.
Sota-aikana Makkolassa piti majaa ”osasto Törni”

Mauno Koivisto vierailulla Makkolassa 1994, jolloin vietettiin Hattuvaaran taistelujen 50-vuotismuistojuhlaa
Sota-aikana ja etenkin jatkosodan loppuvaiheessa Makkola oli tärkeä tukikohta sijaintinsa vuoksi rintaman läheisyydessä. Suomen itsenäisyyden ratkaisevia kiivaita torjuntataisteluita käytiin Ilomantsissa kesällä 1944. Tänä aikana Makkolassa piti majaa kapteeni Lauri Törni ja hänen ”osasto Törninsä” miehet, joihin kuului mm. tuleva tasavallan presidentti Mauno Koivisto.
Koiviston kerrotaan ottaneen nokoset tuvan pitkällä penkillä. Kerrotaan myös, että tuvan katossa on jälki sarjatuliaseesta, kun Koiviston ryhmästä joku sotilas oli hiukan huolimattomasti paukauttanut konekiväärin kannan lattiaa vasten. Jälkeä on tätä nykyä tosin vaikea tunnistaa kattoparruista monien muiden ajan jälkien rinnalta.
Mauno Koivisto palasi Hattuvaaraan ja vieraili Makkolassa kesällä 1994, jolloin vietettiin Hattuvaaran taistelujen 50-vuotismuistojuhlaa. Näyttelyssä on esillä materiaalia Koiviston vierailusta Makkolaan.
Tilan loppuvaiheet: autiotilasta museotilaksi
Sotien jälkeen 1950-luvulla Makkolassa asunut suurperhe hiljalleen hajaantui ja taloa jäivät jakamaan kaksi veljestä. Päärakennusta uudistettiin ajan hengen mukaan: tupa jaettiin väliseinillä pienemmiksi huoneiksi ja kattoa laskettiin väliseinän avulla metri alaspäin.
Teollistumisen ja elinkeinorakenteen muutokset 1960–70-luvulla näkyivät voimakkaasti Hattuvaarassa kylän hiljentymisenä. Entiselle suurtilallekaan ei löytynyt jatkajaa ja elämä tilalla hiipui hiljalleen 1900-luvun loppua kohden. Tätä nykyä tämän voi tosin nähdä myös onnena onnettomuudessa: upea suurtila jäi päärakennuksen uudistuksia lukuun ottamatta lähes alkuperäiseen asuunsa ja on tänä päivänä ainutlaatuinen historiallinen kokonaisuus menneiltä vuosikymmeniltä, jopa menneeltä vuosisadalta!

Päärakennus entisöitiin sodanaikaiseen asuunsa 2003: tuvan hirsiseinää kuoritaan esille tapettien alta
Tilalla asuttiin 1990-luvun puoliväliin saakka. Päärakennus entisöitiin alkuperäiseen asuunsa 2003. Ympäristökeskus oli mukana rakennustöissä ja on korjannut tilan rakennuksia ja uusinut kaikki pärekatot jo aikaisemmin 1990-luvulla. Museo avattiin yleisölle Hattuvaaran taistelujen 60-vuotismuistojuhlassa kesällä 2004. Kulttuuriperinnöllisesti arvokkaan tilan ylläpito- ja korjaustyöt jatkuvat edelleen.
Makkolan upeassa vanhanajan pihapiirissä on kuvattu useita tv-sarjoja ja elokuvia, viimeksi elokuvaa Lupaus (Ilkka Vanne, 2005).
Tänään Makkola tarjoaa Sinulle tarinoita ja tunnelmia menneiltä ajoilta! Museotilan erilaiset näyttelyt muodostavat upean kokonaisuuden. Historiallinen museotila rakennuksineen on jo itsessään ainutlaatuinen ja näkemisen arvoinen kokonaisuus.
Tule katsomaan upeat näyttelyt ja nauttimaan tunnelmallisesta vanhan-ajan pihapiiristä!
Comments are closed.
TrackBack URL
http://museotila.fi/museotilan-esittely/trackback/